torstai 24. maaliskuuta 2016

Esteettömyyttä ja esteellisyyttä

Hetki sitten päättyneen esteettömyys-kurssin ansiosta on opit vielä melko kirkkaana mielessä ja asioita huomaa usein katsovansa juuri esteettömyyden näkökulmasta. Vaikka Budapestissä riittää nähtävää ja koettavaa, ja keskittyimen kohdistuu usein maisemiin, rakennuksiin ja liikenteen ratkaisuihin, osuu silmään usein myös esteettömyysasiat.

Kaupunki alkoi kasvaa vauhdilla melkein 150 vuotta sitten ja sen ikä näkyy edelleen esimerkiksi rakennusten ja infran ratkaisuissa. Sivukadut ovat pääosin ahtaita ja mukulakiviä on hankala päästä karkuun. Päätiet taas ovat hyvin leveitä ja kaistoja on paljon. Niiden ylitys viekin siis aikaa, mutta jalankulkijoiden valot vaihtuvat yleensä punaisiksi juuri, kun näin esteettömänä liikkujana on päässyt normaalia vauhtia suojatien toiseen päähän. Talojen kynnykset ovat usein hyvin korkeita ja monet näkemisen arvoiset paikat ovat pitkien portaiden päässä. Myös opastus oli melko puutteellista monissa paikoissa ja iltaisin etenkin sivukadut olivat hyvin pimeitä.

Kaupungin ydinkeskustassa ja etenkin pääkadulla, Váci utcalla, on esteettömyyttä koitettu parantaa, mutta usein melko hätäisillä ja varmasti jokseenkin jopa toimimattomilla tavoilla. Korkeakynnyksisiin oviin on viritetty vanerista ramppi ja katujen korkeisiin reunakiviin on tehty loivennuksia varmaan lähes 45 asteen kulmaan ja toteutus luonnollisesti mukulakivillä.

Näkövammaisille on monissa paikoissa, varsinkin risteysalueilla, huomiokuvioita maassa. Myös esimerkiksi metropysäkeillä usein on huomio-, ja opastinraitoja. Kuviot ja raidat ovat yleensä kuitenkin lyhyitä ja hyvin paikallisia, eikä niiden avulla voi suunnistaa kovin kauas. Matkan aikana satuin näkemään yhden kohokartan, mutta esimerkiksi äänimajakoita tai liikennevalojen merkkiääniä en muista kuulleeni. Kaupunki on muutenkin hyvin äänekäs ja aika-ajoin jopa normaalikuuloisena alkoi äänimaailma hieman ahdistaa.

Julkisen liikenteen välineissä, etenkin uudemmissa, on kyllä invamerkkejä, mutta niin kynnyksiä, kuin rakoja laiturin ja  esim. metrovaunun välissä on silti. Etenkin metrot ovat myös sisältä melko ahtaita, joten varsinkin ruuhka-aikaan ei vaunuissa tunnu oikein riittävän edes seisomapaikat. Vanhempien metrolinjojen asemille en muista nähneeni minkäänlaista esteetöntä reittiä, vain pitkiä portaikkoja.


Kun netistä etsii tietoa Budapestin esteettömyydestä, ohjautuu helposti hyvin virallisen oloiselle gotohungary-sivustolle, jossa mainostetaan erilaisia esteettömiä kierroksia tärkeimmille nähtävyyksille. Sivustolla mainitaan myös, ettei lentokentältä kaupunkiin ole mahdollista päästä esteettömästi julkisilla tai taksilla, mutta paikalliselta invalidiliitolta voi etukäteen tilata kuljetuksen, joka tosin on melko kallis. Ryhmille on mahdollista varata myös erillinen vaunu tiettyihin juniin, joka liitetään, kun varaus tehdään kaksi viikkoa etukäteen. Kun sivustoa tutkii tarkemmin, vahvistuvat omat, paikan päällä tehdyt havainnot siitä, että kaupungissa on liikuntarajoitteisen hankala liikkua.

Matkan aikana tuli lähes poikkeuksetta käveltyä päivittäin reilusti yli kymmenen kilometriä, eli jos kaupungista haluaa saada kaiken irti, on melkein pakko päästä liikkumaan paikasta toiseen vaivattomasti. Myöskään vierailemassamme koulussa, joka on melko tiiviisti mukana kaupungin liikenteellisessä kehittämisessä, ei esteellisyys tullut esityksissä esiin muistaakseni kertaakaan.

Yhteenvetona voikin todeta, ettei Budapest ole välttämättä kovin ihanteellinen kohde liikuntarajoitteiselle tai näkövammaiselle. Pyörätuolilla on lähes mahdotonta liikkua yksin ja jopa avustajan kanssa varmasti hyvin haastavaa. Jos juuri Budapestiin kuitenkin haluaa ja on valmis maksamaan himan ylimääräistä, on ainakin netin mukaan mahdollista suunnitella ihan antoisa loma. Haasteisiin kannattaa kuitenkin varautua ja kärsivällisyys on suotavaa. Mutta milläpä matkalla näin ei olisi, oli liikuntarajoitteinen tai ei.

1 kommentti: