Uusi ystäväni Metro

Budapestin Metrokartta.

Hämeenlinnalaisena Helsinkiä välttelevänä maalaisena, en ole koskaan Suomen Metrolla matkustanut. Lyhyellä Italian visiitillä muutama vuosi sitten käytin Milanossa Metroa lyhyen matkaa, joten Metro on jokseenkin uusi kokemus minulle.

Budapestissa kulkee neljä Metrolinjaa, joista linjat kaksi ja uusin linja 4 yhdistävät Budan ja Pestin puolet toisiinsa. Linja yksi, Manner-Euroopan ensimmäinen sähköinen Metro, kulkee keskustassa ja kolmas linja Pestin puolella pohjois-etelä -suunnassa. Vilkkaimmat asemat ovat keskustan Deák Ferenc tér (linjat 1,2 ja 3), sekä Kaleti pályudvar (linjat 2 ja 4). Ostimme lentoasemalta viikon joukkoliikenneliput hieman alle 5000 ft hintaan, eli noin 15 €:lla. Lipulla pääsi höyläämään Budapestia edes takaisin, niin paljon kun sielu sieti. Ja sitähän käytettiin!

Ensivaikutelma Budapestin Metrosta ei ollut kovin vakuuttava. Lentoaseman bussista suunnistimme asemalle (yksi harvoista maanpäälisistä asemista Budapestissa) ja ylikulkusillalta näimme vanhat siniset, ruosteen peittämät säilykepurkit. En hämmennyksissäni tajunnut kuvaa napata, mutta tässä yksi kuva siistiltä sivulta. Siniset vaunut liikennöivät linjalla kolme ja ovat jo vuosikymmeniä vanhoja. Vielä vanhempia olivat linjan yksi keltaiset vaunut, jotka muistaakseni olivat jo puoli vuosisataa vanhoja. Linjan kaksi vaunut oli uusittu muutamia vuosia sitten ja vasta avatun linjan neljä vaunut uusia ja moderneja. Neloslinjalla vaunuissa ei ole lainkaan kuljettajia, vaan ne toimivat kokonaan automaattisesti.

Metrovaunu kolmoslinjalla.

Metrovaunu ykköslinjalla.

Kuten itse Metroissa, myös asemissa oli eroja ja rakentamisen eri aikakaudet olivat selvästi näkyvillä. Vanhimman ykköslinjan asemat olivat pieniä, mutta silti varsin hienoja. Niillä ei tainnut olla lainkaan istumapaikkoja Metroa odottaville, kuten muilla asemilla. Tosin penkit olivat kakkos ja kolmos –linjojen laitureilla erittäin vanhoja ja rumia, eikä niitä edes kukaan käyttänyt.

Ykköslinjan laiturit olivat vanhan ajan tyylisiä.

Metrolaiturin muoviset istuimet kolmoslinjalla Ecseri út:ssa.

Metrovaunu linjalla neljä.

Kuten sanottua, linja neljä oli aivan omaa luokkaansa. Niin vaunut, kuin asematkin olivat uutuuttaan hohtavia. Vaunuissa oli näytöt, jotka helpottivat kulun seuraamista ja oikealle pysäkille jäämistä ja matka sujui huomattavasti korville ystävällisemmissä merkeissä. Melutaso oli paljon alhaisempi, kuin esimerkiksi vanhalla ykköslinjalla, jonka Metrot huusivat kävelyvauhdissakin järkyttävällä äänellä.

Linjan asemilla oli myös laiturilla varoitusvalo, perinteisen kontrastiraidan lisäksi, joka kirkkaana osoitti turvallisen etäisyyden laiturin reunasta. Kun Metro lähestyi asemaa, juova alkoi vilkkua ja kun ovet avautuivat, se sammui merkiksi siitä, että on turvallista lähestyä reunaa. Junan lähtiessä valo taas syttyi. Asemille on asennettu myös järjestelmä, joka pysäyttää liikenteen automaattisesti havaitessaan esimerkiksi ihmisen putoavan raiteille. Tällöin myös sähköt kytkeytyvät pois päältä, jottei sähköiskun vaaraa synny. Myös opasteet asemilla olivat helppolukuiset. Esimerkiksi vanhimmalta ykköslinjalta opasteet puuttuivat kokonaan. Aina joutui päätä pyörittelemään etsiessään oikeaa aukkoa maan pinnalle.

Neloslinjan uutuutta hohtava asemalaituri.

Linjan neljä Metron ohjaamo.

Matkalla kävimme myös tutustumassa Metrolinja neljän ohjauskeskukseen, missä meille annettiin kattava perehdytys historiaan, tekniikkaan ja käytännön työskentelyyn. Pääsimme tutustumaan toimistotiloihin, joissa hallitaan kaikkea linjan neljä toimintaa. Lisäksi saimme kiertokäynnin varikolle ja pääsimme mukaan Metron testiajoon. Myös Metron ohjaamo esiteltiin läpikotaisin. Ohjaamo on vain poikkeustilanteita varten, sillä linja on automaattinen. Tulevaisuudessa heidän tavoitteenaan on poistaa koko ohjaamo, mikä lisää matkustajien tilaa.

Muistaakseni vuoden 2017 aikana Metroasemille tulee automaattinen kulunvalvonta, kuten esimerkiksi Milanossa on. Nyt Metroon voi käytännössä kävellä ilman lippua sisään, sillä asemilla norkoilee vanhoja miehiä ja naisia, joille lippu pitäisi vilauttaa, mutta vilauttamattakin pääsee kävelemään ohi, jos ei vain pysähdy viereen tai katso silmiin. Tarkastajia tosin oli liikkeellä, joten siitä voi jäädä myös kiinni.

Matkan aikana Metrosta tuli ystävä, siksi, jos ihmettelit, kirjoitan siitä erisnimellä: Metro. Raitiovaunulla kulkeminen oli myös sujuvaa, muttei aivan yhtä mukavaa kuin Metrolla. Linja-automatkustaminen on yhtä ikävää kuin Suomessa, joskin hieman lyhemmillä odotusajoilla. Metron helppous vakuutti, jopa vanhoilla peltipurkeilla matkustaminen oli vaivatonta ajoittaisesta kovasta melusaasteesta huolimatta. Sitten vain odottelemaan Metrolinjaa Hämeenlinnan ja Riihimäen välille koulumatkan helpottamiseksi!

Pitkät ylitykset olivat tavanomaisia.

Lopuksi voisin mainita Budapestin suojatiet, vaikka ne eivät millään tavalla Metroon liitykään. Pakko ne kuitenkin on esiin nostaa, koska ne olivat järkyttävän pitkiä. Peruskäytäntönä on jopa kuuden kaistan ylitys ilman mitään keskisaarekkeita. Käytännössä keskisaareke esiintyy vain silloin, kun keskellä on ratikkalaituri. Lisäksi Suojatiemerkeissä käytettiin erittäin paljon huomioreunuksia, mikä syö sen huomioarvoa. Kun kaikkialla on vihreää merkeissä, ei sitä enää näe lainkaan. Lentoasemalla oli lisäksi suojatiet maalattu punaisella, joka parantaa sen näkyvyyttä.

Eläintarhan edessä oli herännyt ihan fiksu ajatus, josko lähdettäisiin lyhentämään ylitysmatkaa. Toteutus oli melko väliaikaisen näköinen betoniporsastekele, joka toki ajaa asiansa. Ennen suojatietä on jätetty auton mitta tyhjää tilaa ja suojatien jälkeen betoniporsaan leveyden verran. Erittäin usein ainoa keino päästä kadun toiselle puolelle oli käyttää metrotunnelia, sillä suojatietä ei ollut lainkaan olemassa.

Lentoaseman suojatie.

Eläintarhan edustalla oleva, betoniporsain lyhennetty suojatie.