JOKIN NÄISSÄ INVAPAIKOISSA KUMMASTUTTAA…

Ei ole kovinkaan pitkä aika kun itse opiskelimme ja tutustuimme invalidipaikkojen sijoitteluun, esteettömyyteen ja turvallisuuteen. Aikaisemminkin blogissa on esteettömyys mainittu, joten jätän sen tässä muilta osin rauhaan.

Asiaan siis...

Jotakin erilaista ja ihmeellistä löytyi Budapestin ekskursion aikana invalidipaikkojen sijoitteluun liittyen!

Paikoista otin kaksi esimerkkikuvaa, joista toivottavasti saa selkeän kuvan niiden eroavaisuuksista ja sijoittelusta.

Ensimmäinen paikka löytyy todella kovin liikennöidyn Ferenc Krt. tienlaidassa. Kyseinen tie on suuri siirymäväylä Tonavan ylitse Budan kaupunginosasta kohti Pestin keskustaa. Tiellä kaistoja on 2+2 ja niiden välissä kulkee myös raitiovaunukiskot, joten tiellä on paljon erilaista liikkujaa ja tilanteita riittää niin hyvässä kuin pahassakin.

Toinen invalidipaikka on kyseiseltä tieltä käännyttäessä yksisuuntaiselle kadulle ja se sijaitsee välittömästi tien risteyksessä. Paikka on edellistä paremmin sijoitettu ja kyseinen tie on todella pieni ja hiljainen katu. 

Muitakin huomioita invalidipaikoista tehneenä pitää todeta, että ainoita löytämäni yhteneväisyyksiä paikkojen merkitsemisessä oli pysäköintipaikkamerkin alla oleva lisäkilpi ja suurinpiirtein samanvärinen sininen maalausmerkintä tiessä.

Julkisen liikenteen käytänteet/asenteet.

Vaikka julkinen liikenne käsitteenä on hyvinkin vieras itselleni kotimaassa, näkee tavallinenkin tallaaja muutaman eroavaisuuden Suomen karkeasti yleistettyyn julkiseen liikenteeseen verrattuna.

Liikenne yleisesti on agressiivisempaa kuin suomessa, bussien pysähdykset ovat tuskin 15 sekunnin pituisia jossa ajassa matkustajat poistuvat, uudet nousevat sisään ja kaasujalka laulaa, rauhallista kiihdytystä ei ole nähtykkään. Matkakortteja ei tarkasteta liikennevälineiden kyydissä, mutta metroasemilla yleisesti seisoo lipuntarkastaja tai kaksi ennen laituria

Odotusajoissa puhutaan minuuteista ja yhdistettynä Budapestin laajaan julkisenliikenteen järjestelmään, metrot, bussit ja raitiovaunut ovat joustavin ja nopein tapa liikkua Budapestissä, sillä liikenne huipputunnit kestävät tunteja ja ajokulttuuri on hyvin kamikaze-meininkiä, mutta busseille on yleisesti varattu oma kaistansa ja kuskina on kokenut henkilö, möykkyisistä ja huonosti huolletuista teistä huolimatta.

Pysäköinti Budapestin keskustassa

Mitä itsellä tuli huomattua, pysäköinti oli keskustan alueella lähinnä tienvarsipysäköintiä pienillä sivukaduilla. Osa tienvarsipaikoista oli maksullisia ja osa ei, mistä syystä siellä seisoikin samat autot koko reissun ajan. Isommat joukkoliikenteen käyttämät tiet olivat vapaina. Oletettuja pysäköinninvalvojiakin tuli pari vastaan ja yhden kokopäivän seisseen auton lasiin olikin ilmestynyt pysäköintivirhemaksu punaisessa pussissa.

Uusi ystäväni Metro

Budapestin Metrokartta.

Hämeenlinnalaisena Helsinkiä välttelevänä maalaisena, en ole koskaan Suomen Metrolla matkustanut. Lyhyellä Italian visiitillä muutama vuosi sitten käytin Milanossa Metroa lyhyen matkaa, joten Metro on jokseenkin uusi kokemus minulle.

Budapestissa kulkee neljä Metrolinjaa, joista linjat kaksi ja uusin linja 4 yhdistävät Budan ja Pestin puolet toisiinsa. Linja yksi, Manner-Euroopan ensimmäinen sähköinen Metro, kulkee keskustassa ja kolmas linja Pestin puolella pohjois-etelä -suunnassa. Vilkkaimmat asemat ovat keskustan Deák Ferenc tér (linjat 1,2 ja 3), sekä Kaleti pályudvar (linjat 2 ja 4). Ostimme lentoasemalta viikon joukkoliikenneliput hieman alle 5000 ft hintaan, eli noin 15 €:lla. Lipulla pääsi höyläämään Budapestia edes takaisin, niin paljon kun sielu sieti. Ja sitähän käytettiin!

Ensivaikutelma Budapestin Metrosta ei ollut kovin vakuuttava. Lentoaseman bussista suunnistimme asemalle (yksi harvoista maanpäälisistä asemista Budapestissa) ja ylikulkusillalta näimme vanhat siniset, ruosteen peittämät säilykepurkit. En hämmennyksissäni tajunnut kuvaa napata, mutta tässä yksi kuva siistiltä sivulta. Siniset vaunut liikennöivät linjalla kolme ja ovat jo vuosikymmeniä vanhoja. Vielä vanhempia olivat linjan yksi keltaiset vaunut, jotka muistaakseni olivat jo puoli vuosisataa vanhoja. Linjan kaksi vaunut oli uusittu muutamia vuosia sitten ja vasta avatun linjan neljä vaunut uusia ja moderneja. Neloslinjalla vaunuissa ei ole lainkaan kuljettajia, vaan ne toimivat kokonaan automaattisesti.

Metrovaunu kolmoslinjalla.

Metrovaunu ykköslinjalla.

Kuten itse Metroissa, myös asemissa oli eroja ja rakentamisen eri aikakaudet olivat selvästi näkyvillä. Vanhimman ykköslinjan asemat olivat pieniä, mutta silti varsin hienoja. Niillä ei tainnut olla lainkaan istumapaikkoja Metroa odottaville, kuten muilla asemilla. Tosin penkit olivat kakkos ja kolmos –linjojen laitureilla erittäin vanhoja ja rumia, eikä niitä edes kukaan käyttänyt.

Ykköslinjan laiturit olivat vanhan ajan tyylisiä.

Metrolaiturin muoviset istuimet kolmoslinjalla Ecseri út:ssa.

Metrovaunu linjalla neljä.

Kuten sanottua, linja neljä oli aivan omaa luokkaansa. Niin vaunut, kuin asematkin olivat uutuuttaan hohtavia. Vaunuissa oli näytöt, jotka helpottivat kulun seuraamista ja oikealle pysäkille jäämistä ja matka sujui huomattavasti korville ystävällisemmissä merkeissä. Melutaso oli paljon alhaisempi, kuin esimerkiksi vanhalla ykköslinjalla, jonka Metrot huusivat kävelyvauhdissakin järkyttävällä äänellä.

Linjan asemilla oli myös laiturilla varoitusvalo, perinteisen kontrastiraidan lisäksi, joka kirkkaana osoitti turvallisen etäisyyden laiturin reunasta. Kun Metro lähestyi asemaa, juova alkoi vilkkua ja kun ovet avautuivat, se sammui merkiksi siitä, että on turvallista lähestyä reunaa. Junan lähtiessä valo taas syttyi. Asemille on asennettu myös järjestelmä, joka pysäyttää liikenteen automaattisesti havaitessaan esimerkiksi ihmisen putoavan raiteille. Tällöin myös sähköt kytkeytyvät pois päältä, jottei sähköiskun vaaraa synny. Myös opasteet asemilla olivat helppolukuiset. Esimerkiksi vanhimmalta ykköslinjalta opasteet puuttuivat kokonaan. Aina joutui päätä pyörittelemään etsiessään oikeaa aukkoa maan pinnalle.

Neloslinjan uutuutta hohtava asemalaituri.

Linjan neljä Metron ohjaamo.

Matkalla kävimme myös tutustumassa Metrolinja neljän ohjauskeskukseen, missä meille annettiin kattava perehdytys historiaan, tekniikkaan ja käytännön työskentelyyn. Pääsimme tutustumaan toimistotiloihin, joissa hallitaan kaikkea linjan neljä toimintaa. Lisäksi saimme kiertokäynnin varikolle ja pääsimme mukaan Metron testiajoon. Myös Metron ohjaamo esiteltiin läpikotaisin. Ohjaamo on vain poikkeustilanteita varten, sillä linja on automaattinen. Tulevaisuudessa heidän tavoitteenaan on poistaa koko ohjaamo, mikä lisää matkustajien tilaa.

Muistaakseni vuoden 2017 aikana Metroasemille tulee automaattinen kulunvalvonta, kuten esimerkiksi Milanossa on. Nyt Metroon voi käytännössä kävellä ilman lippua sisään, sillä asemilla norkoilee vanhoja miehiä ja naisia, joille lippu pitäisi vilauttaa, mutta vilauttamattakin pääsee kävelemään ohi, jos ei vain pysähdy viereen tai katso silmiin. Tarkastajia tosin oli liikkeellä, joten siitä voi jäädä myös kiinni.

Matkan aikana Metrosta tuli ystävä, siksi, jos ihmettelit, kirjoitan siitä erisnimellä: Metro. Raitiovaunulla kulkeminen oli myös sujuvaa, muttei aivan yhtä mukavaa kuin Metrolla. Linja-automatkustaminen on yhtä ikävää kuin Suomessa, joskin hieman lyhemmillä odotusajoilla. Metron helppous vakuutti, jopa vanhoilla peltipurkeilla matkustaminen oli vaivatonta ajoittaisesta kovasta melusaasteesta huolimatta. Sitten vain odottelemaan Metrolinjaa Hämeenlinnan ja Riihimäen välille koulumatkan helpottamiseksi!

Pitkät ylitykset olivat tavanomaisia.

Lopuksi voisin mainita Budapestin suojatiet, vaikka ne eivät millään tavalla Metroon liitykään. Pakko ne kuitenkin on esiin nostaa, koska ne olivat järkyttävän pitkiä. Peruskäytäntönä on jopa kuuden kaistan ylitys ilman mitään keskisaarekkeita. Käytännössä keskisaareke esiintyy vain silloin, kun keskellä on ratikkalaituri. Lisäksi Suojatiemerkeissä käytettiin erittäin paljon huomioreunuksia, mikä syö sen huomioarvoa. Kun kaikkialla on vihreää merkeissä, ei sitä enää näe lainkaan. Lentoasemalla oli lisäksi suojatiet maalattu punaisella, joka parantaa sen näkyvyyttä.

Eläintarhan edessä oli herännyt ihan fiksu ajatus, josko lähdettäisiin lyhentämään ylitysmatkaa. Toteutus oli melko väliaikaisen näköinen betoniporsastekele, joka toki ajaa asiansa. Ennen suojatietä on jätetty auton mitta tyhjää tilaa ja suojatien jälkeen betoniporsaan leveyden verran. Erittäin usein ainoa keino päästä kadun toiselle puolelle oli käyttää metrotunnelia, sillä suojatietä ei ollut lainkaan olemassa.

Lentoaseman suojatie.

Eläintarhan edustalla oleva, betoniporsain lyhennetty suojatie.

Esteettömyyttä ja esteellisyyttä

Hetki sitten päättyneen esteettömyys-kurssin ansiosta on opit vielä melko kirkkaana mielessä ja asioita huomaa usein katsovansa juuri esteettömyyden näkökulmasta. Vaikka Budapestissä riittää nähtävää ja koettavaa, ja keskittyimen kohdistuu usein maisemiin, rakennuksiin ja liikenteen ratkaisuihin, osuu silmään usein myös esteettömyysasiat.

Kaupunki alkoi kasvaa vauhdilla melkein 150 vuotta sitten ja sen ikä näkyy edelleen esimerkiksi rakennusten ja infran ratkaisuissa. Sivukadut ovat pääosin ahtaita ja mukulakiviä on hankala päästä karkuun. Päätiet taas ovat hyvin leveitä ja kaistoja on paljon. Niiden ylitys viekin siis aikaa, mutta jalankulkijoiden valot vaihtuvat yleensä punaisiksi juuri, kun näin esteettömänä liikkujana on päässyt normaalia vauhtia suojatien toiseen päähän. Talojen kynnykset ovat usein hyvin korkeita ja monet näkemisen arvoiset paikat ovat pitkien portaiden päässä. Myös opastus oli melko puutteellista monissa paikoissa ja iltaisin etenkin sivukadut olivat hyvin pimeitä.

Kaupungin ydinkeskustassa ja etenkin pääkadulla, Váci utcalla, on esteettömyyttä koitettu parantaa, mutta usein melko hätäisillä ja varmasti jokseenkin jopa toimimattomilla tavoilla. Korkeakynnyksisiin oviin on viritetty vanerista ramppi ja katujen korkeisiin reunakiviin on tehty loivennuksia varmaan lähes 45 asteen kulmaan ja toteutus luonnollisesti mukulakivillä.

Näkövammaisille on monissa paikoissa, varsinkin risteysalueilla, huomiokuvioita maassa. Myös esimerkiksi metropysäkeillä usein on huomio-, ja opastinraitoja. Kuviot ja raidat ovat yleensä kuitenkin lyhyitä ja hyvin paikallisia, eikä niiden avulla voi suunnistaa kovin kauas. Matkan aikana satuin näkemään yhden kohokartan, mutta esimerkiksi äänimajakoita tai liikennevalojen merkkiääniä en muista kuulleeni. Kaupunki on muutenkin hyvin äänekäs ja aika-ajoin jopa normaalikuuloisena alkoi äänimaailma hieman ahdistaa.

Julkisen liikenteen välineissä, etenkin uudemmissa, on kyllä invamerkkejä, mutta niin kynnyksiä, kuin rakoja laiturin ja  esim. metrovaunun välissä on silti. Etenkin metrot ovat myös sisältä melko ahtaita, joten varsinkin ruuhka-aikaan ei vaunuissa tunnu oikein riittävän edes seisomapaikat. Vanhempien metrolinjojen asemille en muista nähneeni minkäänlaista esteetöntä reittiä, vain pitkiä portaikkoja.

Kun netistä etsii tietoa Budapestin esteettömyydestä, ohjautuu helposti hyvin virallisen oloiselle gotohungary-sivustolle, jossa mainostetaan erilaisia esteettömiä kierroksia tärkeimmille nähtävyyksille. Sivustolla mainitaan myös, ettei lentokentältä kaupunkiin ole mahdollista päästä esteettömästi julkisilla tai taksilla, mutta paikalliselta invalidiliitolta voi etukäteen tilata kuljetuksen, joka tosin on melko kallis. Ryhmille on mahdollista varata myös erillinen vaunu tiettyihin juniin, joka liitetään, kun varaus tehdään kaksi viikkoa etukäteen. Kun sivustoa tutkii tarkemmin, vahvistuvat omat, paikan päällä tehdyt havainnot siitä, että kaupungissa on liikuntarajoitteisen hankala liikkua.

Matkan aikana tuli lähes poikkeuksetta käveltyä päivittäin reilusti yli kymmenen kilometriä, eli jos kaupungista haluaa saada kaiken irti, on melkein pakko päästä liikkumaan paikasta toiseen vaivattomasti. Myöskään vierailemassamme koulussa, joka on melko tiiviisti mukana kaupungin liikenteellisessä kehittämisessä, ei esteellisyys tullut esityksissä esiin muistaakseni kertaakaan.

Yhteenvetona voikin todeta, ettei Budapest ole välttämättä kovin ihanteellinen kohde liikuntarajoitteiselle tai näkövammaiselle. Pyörätuolilla on lähes mahdotonta liikkua yksin ja jopa avustajan kanssa varmasti hyvin haastavaa. Jos juuri Budapestiin kuitenkin haluaa ja on valmis maksamaan himan ylimääräistä, on ainakin netin mukaan mahdollista suunnitella ihan antoisa loma. Haasteisiin kannattaa kuitenkin varautua ja kärsivällisyys on suotavaa. Mutta milläpä matkalla näin ei olisi, oli liikuntarajoitteinen tai ei.

Kertomus joukkoliikennelipun ostamisesta.

Budapestissä on hyvin kattava lipunmyyntiverkosto ja lippujakin saa tarpeen mukaan aina kertalipusta kuukauden ajan voimassa olevaan lippuun. Ostin itse lentokentällä sijaitsevasta myyntipisteestä lipun.  Tähän ostoon sattui pari mainitsemisen arvoista kömmähdystä. Ensimmäinen oli se, ettei myyntikoju huolinut euroja käteisenä, jonka takia allekirjoittanut saikin marssia vaihtotiskille ja jonottaa lippua uudelleen...  Myöskään maksuominaisuudella varustetut kansainväliset opiskelijakortit eivät käyneet alennuksia varten, mutta suomalainen opiskelijakortti ilman maksuominaisuutta kävi. Opiskelijahinnalla on saatavilla vain kuukauden lippu, joka onneksi on kuitenkin halvempi, kuin viikon lippu ilman alennuksia.

BKK:n sivuilla on kiitettävän selkeä simulaatio lipun ostamisesta lippuautomaatilta!

Ruokailu Budapestissä

Unkarilainen ruoka on usein rasvaista, suolaista ja mausteista, mutta ei välttämättä kovin tulista. Paikallisen ruoan tunnetuin mauste on paprika, jota käytetään useassa eri muodossa, kuten jauhettuna, kuivattuna tai tuoreena. Tuhdit keitot, täyteläiset, usein lihapitoiset muhennokset ja herkulliset jälkiruoat ovat tuttu näky unkarilaisessa ruokapöydässä. Nykyään voi ravintoloista saada myös kevyempää ruokaa ja kiinalaiset, sekä pizza- ja kebab-ravintolat ovat yleistyneet Budapestin katukuvassa.

Hintahaitari Budapestin ravintoloissa on suuri, eikä ruoan hinta välttämättä kerro sen laadusta. Etenkin keskustassa ja turistialueilla voi ruoasta joutua maksamaan lisähintaa. Halvimmillaan voi aterian saada noin kolmella eurolla ja pihvi-illallisen saa noin 15 eurolla. Juomarahaa on tapana jättää noin 10%, mutta joissain ravintoloissa se on jo laskuun sisällytetty. Laskuja kannattaakin tarkkailla hieman tarkemmin, sillä jostain syystä varsinkin turistialueilla saattaa ravintola laittaa siihen liikaa hintaa.

Budapestistä löytyy myös yli sata vuotta vanha kauppahalli, jonka lähes kahdestasadasta kojusta saa ostettua mm. vihanneksia, hedelmiä, juustoja, makkaroita, hunajaa ja paikallisia, paprikalla maustettuja meetvursteja ja melkeinpä mitä tahansa. Jokaista ruokailua ei siis välttämättä ole pakko tehdä ravintolassa tai pikaruokalassa.

Uusia kokemuksia ja makuelämyksiä, suolakurkun ja paprikan täyteistä viikkoa ja Tokajia odotellessa.

-       - Juha, J-P ja Ville